Perheen talous konservatiivien malliin

Pääministeri  Harper Stephen tarjoaa verohelpotuksia perheille, mutta  konservatiivisen seulan kanssa.  Esitys nimittäin ei ulotu edes keskituloisten alatasolle ja koskee vain lasten vanhempia ja  suosii sellaisia, joilla on jo ennestään varallisuuseroa.  Enemmän  ansaitseva  puoliso  saisi tuntuvaa verohyötyä,  mutta   sääntö olisi voimassa  vain, jos  puolisoiden välillä olisi suuri  tuloero.  Lisäksi on voimassa yhteisten tulojen alaraja, 80 000 dollaria (56 000 eur).   Sinkut (oli lapsia tai ei), lapsettomat parit ja kaikki alle 80 000:n tulojen varassa olevat  eivät olisi oikeutettuja. 

 Queen’s Universityssä verolainsäädäntöä opettava  asiantuntija  kuvasi esitystä konservatiivihallituksen “viimeiseksi ja parhaaksi yritykseksi  kääntää kelloa taaksepäin”  lapsettomille  avioliitoille,  avioliiton ulkopuoliselle yhdessäelolle,  lesbojen ja homojen avioliitoille – ja yleensäkin mille  tahansa  ei-perinteiselle  perheelle. Tulojen tasaus  jättää ulkopuolelle myös  pariskunnat, joiden tulotaso  on  suunnilleen  sama.

 Uudistus  lisää  taloudellista riippuvuutta  paljonansaitsevasta  puolisosta. Jos jakoon suostunut vähemmän ansaitseva ei  palaa  työelämään, hän voi menettää  Canada Pension Planin ja  Työttömyysvakuutuksen  maksunsa, jotka olisivat kertyneet työssä ollessa.

Konservatiivisessa perhemallissa ainakin tämän esityksen valossa toinen puoliso on taloudellisesti vahva ja toinen  heikko. Varmaankin  tämä malli myös lisää  perheiden koossapysymistä, koska   ainakin  heikommalle  osapuolelle  ero olisi suuri  riski.  Ehkä  verohelpotusten menettäminen  hillitsee  myös vahvemman aikeita  ottaa  ero.

Uudistus tulisi voimaan  parin vuoden kuluttua, jos  budjetti on saatu tasapainoon.

 

 

jniinisto
Helsinki

Koko työura Suomesta ulkomaille suunnatussa (tai Suomea maailmalta seuraavassa) uutistoiminnassa. Yle Radio Finlandin päällikkönä vuoteen 2005, sitten Ontariossa, ja vuodesta 2014 aasialaiselle uutistoimistolle.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu